Näin
joulun välipäivinä löytyi rauhallinen hetki istahtaa alas ja summeerata hieman
mennyttä vuotta.
Opettajaopinnot
alkoivat toukokuun lopulla ja muodostimme kuuden hengen Takomo pienryhmän. Kesä
meni melkoisen hiljaisissa merkeissä opintojen osalta ja kunnon startin sain
omiin opintoihini syksyn ensimmäiseltä lähipäivästä. Hyvästä aikomuksesta huolimatta, Takomo-ryhmämme
yhteinen vertaisoppiminen on jäänyt laihahkoksi. Erilainen opiskelutahti sekä
henkilökohtaiset elämäntilanteet ovat osaltaan hankaloittaneet ryhmän
toimintaa. Aika tuntuukin menevän hurjan nopeasti ja helmikuussa järjestettävä
YTO (yhteistoiminnallinen) -harjoitus, tulemaan olemaan viimeinen mahdollisuus
meidän Takomo-ryhmänä suunnitella, luoda uutta ja oppia yhdessä pegadogisessa
ympäristössä. Sen jälkeen osa meistä valmistuu ja loput sitten toukokuussa.
Kesän
lopulla päättyneet työpaikan YT-neuvottelut toivat myös muutoksen omaan
työuraani ja pystyin panostamaan opeopintohin kokonaisvaltaisemmin. Opintojen
alkuvaiheessa koin kuitenkin jonkinasteista turhautumista opintojen ohjauksen tiimoilta. Saimme
ammatillisen opettajan kehityymisohjelma -vihkosen, joka varassa oman opiskelun
HEKS piti aluksi suunnitella. Tunsin, ettei vihkonen antanut tarpeeksi
ohjeistusta mitä minulta odotetaan ja mitä tulisi tehdä missäkin vaiheessa.
Onneksi Karin tuki ja Karin Google Drive ohjeistukset ja runsas materiaalien jakaminen
helpottivat ongelmaa ja oman opiskelun suunnittelu ja varsinainen oppiminen
alkoivat sujua. Olin syksyllä myös hieman huolissani lähipäivien vähyydestä, sillä olin
saanut hyväksilukuja kasvatustieteiden perusopintojen suorittamisesta, joten minun ei tarvinnut osallistua jokaiseen lähipäivään. Onneksi runsaan vapaa-ajan johdosta olen voinut käyttää tehtäviin, tiedon
etsimiseen ja lukemiseen paljon aikaa, en koe että hirveän suurta osaamisen
puutetta on päässyt syntymään. Lisäksi, huomasin päässeeni mukaan myös erilaisiin projekteihin, jotka osaltaan
tukivat hienosti opintojani mm. mentorointi-ohjelma ja sen ensimmäinen
mentori-aktori -suhde. Lisäksi olen saanut
kosketuspintaa maahanmuuttajiin, heille suunnatun keskusteluryhmän
kautta.
Varsinaisiin
opintoihin liittyvät opetusharjoittelut järjestyivät kivuttomasti.
Ammattiopiston harjoittelu antoi hyvää ymmärrystä nuorien opettamisesta ja
AMK:lla tapahtuva harjoittelu puolestaan nuoren aikuisten parissa toimimisesta.
Ammattiopiston harjoittelu oli enemmän ns. perinteistä mallia kuten tuntien,
suunnittelua ja pitoa,kun taas AMK harjoittelu osuuskunnassa ja ns. valmentajan
rooliin asettuminen oli aivan uudenlaista minulle. AMK harjoittelussa olen
aitoapaikalla tutustumassa työn opinnolloistamiseen jota olen avannut hieman
enemmän täällä.
AMK harjoittelun
lomassa minulle heräsikin paljon kysymyksiä. Näitä olen päässyt purkamaan mm. muiden opettajien kanssa
käydyissä keskustelussa joissa olemme pohtineet
esimerkiksi, mikä on opettajan ja valmentajan roolien ero, milloin valmentaja luisuu
opettamisen puolella ja miten paljon oppilaita voi ohjata ja auttaa ilman, että
se ei enää palvele tarkoitustaan. AMK opiskelijoilta odotetaan kuitenkin vastuuta ja oman
toiminnan ohjausta aivan eri mittakaavassa mitä ammattiopiston opiskelijalta. Vastuun
ottaminen omasta opiskeliusta tarkoittaa mielestäni sitä, että oppilas aidosti sisäistää mitä
häneltä odotetaan tutkintokriteereihin nähden ja pohtii itse millaisin toimiin
täytyy ryhtyä saavuttaakseen asetetut odotukset ja päämäärät. Kaikki tämä
puolestaan vaatii henkistä kypsyyttä tarkastella asioita useammasta eri
näkökulmasta mm. millainen olen oppijana, millaisin menetelmin opin parhaiten,
millaisessa yhteisössä opin parhaiten, mitä minun pitää oppia ja millaista
tukea tarvitsen selviytyäkseni opinnoista. Mielestäni polttava kysymys
kuuluukin, onko 18-25 vuotiailla vielä tällaisia valmiuksia?
AMK
oppilaita ohjatessa, olen huomannut miten nopeasti oppilasryhmästä erottuvat ne
muutamat joilla nämä valmiudet löytyvät sekä opiskelussa kuultaa aito halu
kehittää itseään. Sitten tulee isompi keskimassa odottaen valmiita ohjeita ja
kykenevät jatkamaan sitten siitä suhteellisen itsenäisesti tai kavereihin
tukeutuen. Sitten on se häntäpään joukko, joilla motivaatio, yrittäminen tai
osaaminen eivät ole sillä tasolla jolla selkeää edistystä opiskelujen suhteen
taphtuisi. Melkolailla Gaussin-käyrällä
mennään tässäkin asiassa.
Onkin
mielenkiintoista nähdä millaista on opettaa aikuisia, jo työelämässä olevia.
Tähän pääsen tutustumaan tammikuun lopulla, kun harjoittelu aikuisten
näyttötutkintopuolella alkaa.
Harjoittelut
ja keskustelut muiden opettajien kanssa ovat selkeästi vieneet omaa osaamistani
eteenpäin sekä muokanneet käsityksiäni opettajuudesta. On selvää, että
opettajuus ja opettajaidentiteetin rakentuminen jatkuvat loppuelämän ja tämän
hetkinen koulutus antaa vain osan tietynlaista valmiuksista. Vastuu omasta
oppimisesta tulee jatkumaan koko opetusuran ajan. Eittämättä myös
ihmissuhdetaidot joutuvat uudenlaisten haasteiden eteen, puhumattakaan oman
itsetuntemuksen kasvusta. Haaste on kuitenkin mielenkiintoinen ja mielekäs!








