Viimeisiä viedään

Opettajaopinnot alkavat kääntymään omalta osaltani viimeisille metreille.

Helmikuun ohjelmassa oli myös viimeiset lähipäivät. Torstai vierähti osallistuen koululla järjestettäviin YTO-harjoituksiin joissa olin niin oppijan roolissa kuin itse opettajana Takomo ryhmän kanssa. Päivän purkua pääset lukemaan täältä.

Tässä muutama kuva Takomon pitämältä positiivisen pedagogiikan tunnilta.

Perjantaina suunnistimme aamuksi Järvenpäähän, jossa tutuistumme monipuolisesti erityisopetuksen  koulutusmahdollisuuksiin. Vierailimme mm. ammattiopisto Validiassa jossa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden on mahdollista opiskella ammatillinen tutkinto tai parantaa koulutusmahdollisuuksiaan opiskelemalla VALMA (ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava opetus) tai TELMA (työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus) luokilla.

Aamun alotimme tutustumalla Järvenpään nuorisokeskuksen pajatoimintaan, jonka päätoiminta on ns. kuntouttavan toiminnan puolella. Lisäksi saimme keskuksessa sijaisevan JOPO-luokan toiminnasta pienet maistiaiset kurkistamalla itse luokkaan ja kuulemalla luokanopettajan kertomana luokan arjesta.

 

Nuorisokeskuksen vetäjä alusti päivää vahvoilla aiheilla. Keskustelimme mm. nuorten syrjäytymisestä ja syrjäytymisen riskiryhmistä joihin kuuluvat mm. fyysisesti vaikeavammaiset ja kehitysvammaiset nuoret, mielenterveyskuntoutujat, pitkäaikaistyöttämät, päihdeongelmaiset ja ne nuoret joilla elämänhallintataidot tai yleinen toimintakyky on alentunut.

Koulukiusaaminen ja sen ilmiö, sosiaalinen eristäminen, näkyy valitettavasti yhä enenevässä määrin nuorisokeskuksen arjessa. Mietimme, miksi mm. KIVA-kouluprojektit (koulut joissa kiusaamiselle on asetettu nollatoleranssi) eivät auta - aina on niitä joita tietoisesti sorsitaan.

Keskustelimme myös nykypäivän vanhemmuudesta tai oikeastaan sen puuttumisesta. Vanhemmuus voi olla hukassa ja näkyä esim. rajojen puuttumisena tai lapsen henkisenä heitteille jättämisenä.

Syrjäytymisen riskitekijöistä mieleeni jäi  2. ja jopa 3. sukupolven työttömyys sekä sen aiheuttamat asenteet ja perheen toimintatavat. Perheessä ei esimerkiksi lähdetä haaveilemaan erilaisista asioista, koska niitä ei rahallisesti ole mahdollista saavuttaa. Tai vastaavasti ajatellaan, että Kela on vanhempien "työnantajana" jonka "palkan" päälle saadaan yhteiskunnan tuet ja jolla eletään. Vaikeita ja tunteita nostattavia aiheita.

Iltapäivällä tutustuimme Validian ammattiopistoon. Validia tarjoaa ammatillista erityisopetusta sekä valmentavaa koulutusta. Validiasta vahvimmin jäi mieleen opinahjon punainen lanka, että jokaisesta oppilaasta kaivetaan esiin ne vahvuudet ja hyvät asiat, jotka ohjaavat koulun käynnin suunnittelua.

Koulun toimintatavasta nousivat mieleeni vahvasti positiivisen pedagogiikan teesit, jossa huomioidaan oppilaan vahvuudet ja käännetään ne mahdollisuuksiksi. Myös opettajien asenne ja ammattimaisuus jäivät positiivisesti mieleen. Jokaisesta sai vaikutelman, että he aidosti välittivät oppilaistaan ja olivat tyytyväisiä omassa työssään.  Mietinkin, että jos oma lapseni opiskelisi Validiassa niin voisin kyllä olla luottavaisin mielin.

Validia ammattiopiston tutustumisen jälkeen mielessäni pyöri ajatus, että Suomessa leikkauksista ja lamasta huolimatta, on tarjolla kohtuullisen paljon vaihtoehtoja vammaisten sekä tuettavien nuorten koulutukseen. Valitettava epäkohta on kuitenkin paikkojen vähyys, Validiassakin jokaista opiskelijapaikkaa kohti hakee 2-3 kertainen määrä nuoria. Iso osa jää siis väkisinkin ulkopuolelle.

 

Sekä nuorisokeskuksen, että Validian ammattilaisten jokapäiväistä työtä leimaa verkostoituminen eri alojen asiantuntijoiden ja toimijoiden kanssa. Mielestäni opettajavinkkelistä katsottuna verkostoituminen on yksi avainasioista, on kyseessä sitten erityisoppilas, tuen tarpeessa oleva tai ihan tavallinen ammatillinen opiskelija. Verkostoitumalla ja yli organisaatiorajojen tapahtuvalla  yhteistyöllä saa niin ideoita,  tukea kuin ohjausta omaan opettajan työhön, joka puolestaan koituu aina opiskelijoiden hyödyksi.

Kaiken kaikkiaan päivä oli silmiä avaava kokemus. Erityyppiset tukimuodot nuorille (ja aikuisille) tulivat ensinnäkin tutummiksi. Toiseksi olen sitä mieltä, että jokaisen opetusta tekevän, on hyvä muodostaa käsitys minkä tyyppisiä tukipalveluita yhteiskuntamme tarjoaa. Jokaiselle voi opettajana tulla eteen tilanteita jossa opiskelijan opiskelukyky voi olla alentunut (esim. masennuksen tai päihteiden vuoksi)  tällöin yhteistyö- ja tukimuotoja on helpompi lähteä miettimään, kun niistä tietää enemmän.

Takomon verkko-opetus

Me takomolaiset pidimme toisillemme verkko-opetusta niin, että jokainen suunnitteli ja veti vuorollaan omasta aiheesta luennon. Aiheet olivat monipuolisen vaihtelevia, tarkastelussa olivat mm.

• Projektioppiminen
• Opiskeluvaikeudet
• Erilaiset uravaihtoehdot
• Opettajan työssä selviytyminen/voimaantuminen
• Näyttötutkinnot
• Motivaatio

Jokainen vetäjä tiesi sisällöllisesti paljon omasta aiheestaan ja loi sillä tuntiin mukaan asiantuntijamaista otetta. Verkkosessiot olivat tyyliltään hyvin keskustelevia ja kyseleviä, jolloin osallistujen esimerkit ja omakohtaiset kokemukset konkretisoivat sisältöä ja maadoittivat sitä käytännön tilanteisiin. Näin opetuksesta luonnollisesti sai  enemmän irti ja mielenkiinto pysyi korkealla.  Aiheet olivat hyvin käytännöllisiä, joten keskusteluun oli helppo päästä mukaan. Rento ja leppoisa ilmapiiri oli läsnä jokaisessa sessiossa, luulen että ketään ei jännittänyt liikaa omalla vetovuorolla, tunnemmehan toisemme jo kohtuullisen hyvin.

Adobe Connectin tekniset ongelma, etenkin äänen kuuluvuuvuuden osalta, olivat riesana melkein jokaisessa istunnossa. AC-huoneen käyttöönotto ja esittäjänä operoiminen sen sijaan toimivat yllättävän jouhevasti. Monessa kouluympäristössä käytetään AC:ta, oli siis hyvä että tämä tuli opeteltua tätä kautta hieman paremmin.

Olemme keskustelleet verkkosessioiden palauteosioissa myös esiintyjän videokuvan välittämisestä kuulijoille. Kommenttien perusteella kuvan näkyminen mm. elävoittää tilannetta. Itse olen työelämän kautta ollut sadoissa  Skype for Business -palavereissa ja ehkä tottunut siihen, ettei puhujan kuvaa näytetä, enkä en itse kaivannut sitä näihinkään hetkiin. On kuitenkin hyvä opettajana tiedostaa, että oppilaat voivat paremmin pysyä mukana opetushetkessä ja tuntea parempaa vuorovaikutusta, kun kuvaa välitetään. AC:stä löytyy myös mielenkiintoisia toiminnallisuuksia kuten white board joka toimii mielenkiintosena lisänä puheen kyljessä.

Kaiken kaikkiaan Takomon verkkosessiot ovat olleet mielenkiintoisia ja niitä olen suorastaan odottanut.

Hyvin positiivinen kokemus kaiken puolin!

 

AMK harjoittelu ohi - voi harmi!

Otsikko kuvaa hyvin tuntemuksiani AMK harjoittelun osalta. Harjoittelun 2,5kk menivät aivan liian nopeasti!

 

Harjoittelun punainen lanka löytyi projekti-ja tiimioppimisen puolelta. Tiesin jo hieman ennalta, että AMK:ssa opiskellaan liiketaloutta osuuskuntavetoisesti ja osuuskuntien tehtävänä on hankia erilaisia projekteja, joiden kautta teoriaa viedään käytäntöön ja työ puolestaan opinnollistetaan.

Idea tuli oikeastaan YAMK-lopputyöni kautta joka antoi erinomaiset eväät start-up yritysten pullonkaulojen ja haasteiden tunnistamiseen. Tutkimuksessa kävi erittäin voimakkaasti ilmi, että start-upit joiden omistajuus ja työntekijäpohja muodostui teknologia-alan ammattilaisista, kärsivät mm. markkinoinnin ja myynnin kompetenssipuutteista. Tästä sainkin idean yhdistää AMK:n osuuskunnan opiskelijoita ja start-up yrityksiä. "Myin" tämän idean AMK:lle sekä start-upeille ja tuloksena syntyi kaikille täydellinen win-win -tilalle. Yritykset saivat mahdollisuuden hyödyntää opiskelijoiden liiketalouden ja markkinoinnin osaamista ja paikata kompetenssipuutteitaan. Opiskelijat saivat puolestaan mahdollisuuden päästä kiinni hieman erilaisiin projekteihin, kuin mitä aikaisemmin olivat tehneet. Kirsikka kakun päällä luonnollisesti oli, että minä sain tästä mielenkiintoisen opetusharjoittelun mahdollisuuden.

Pääsin siis seuraamaan aivan aitiopaikalta liiketalouden tradenomiopiskelijoiden opiskelun arkea. Ohjasin ja neuvoin heitä projektien kanssa, pidin heille treenejä (treenit ovat 2 kertaa viikossa pidettäviä pakollisia tapaamiskertoja joiden aiheet kytketään oppimiseen ja business-osaamiseen). Lisäksi seurasin ja havainnoin osuuskunnan vetäjän (ts. opettajan) työskentelyä oppilaiden kanssa.

Kolmesta opetusharjoitteluympäristöstä tämä on ollut se mieluisin ja jossa olen selkeästi päässyt käyttämään omia luontaisia vahvuuksiani. Pidän nuorten aikuisten kanssa työskentelystä ja vuorovaikuttamisesta. Heillä on kokemusta jo työelämästä sekä omia mielipiteitä asioista jolloin mm. keskustelut ovat muodostuneet hedelmällisemmiksi.

Ammattiopiston puolella opetuksen pääpaino on enemmän vanhamuotoisessa luennoinnissa ja tuntien pitämisessä, amk-puolella puolestaan opettaja on ensisijaisesti valmentaja joka auttaa opiskelijoita itse oppimaan, hakemaan tietoa ja soveltamaan hankittuja oppeja työelämän puolelle.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut psykologiasta ja miksi ihminen toimii ja käyttäytyy tietyllä tavoin ja tässä harjoittelussa olen käyttänyt oppimaani puhumalla mm. motivaatiosta, itsetunnon vahvistamisesta, vahvuuksien löytämisestä ja niiden käyttämisestä, sekä taitojen soveltamisesta erilaisiin tilanteisiin. Olenkin huomannut, että opiskelijat kaipaavat "aikuisuudestaan" huolimatta henkistä tukea, motivointia ja ohjausta (sopivassa tasapainossa) jotta saisivat itsestään ja projekteistaan enemmän irti.

Opetusharjoittelun alussa jännitin mm. treenejä ja aikataulutusta.  Kasasin turhia paineita ammatillisuudesta ja siitä osasinko olla tarpeeksi opettajamainen. Onko minulla asiaa ja puhumista tarpeeksi paljon. Hyvin pian huomasin, ja otin itseasiassa oppia opiskelijoista,  että rennommalla asenteella pärjää paremmin. Huolellista suunnittelua kyllä tarvitaan mutta vetämisen voi hoitaa miettimättä liikoja muotoseikkoja. Treenien veto ja suunnittelu ovat nimittäin lähtökohtaisesti opiskelijoiden vastuulla ja heidän pitäessä treenejä huomasin, miten hauskasti ja monipuolisesti he niitä vetivät ja käyttivät kekseliäisyyttä aiheiden valinnoissa. 

Sovelsin niihin treenikertoihin, jotka itse suunnittelin ja vedin, aiheita myös omista opeopinnoista. Esimerkiksi valmistelemme parhaillaan Takomo-tiimin kanssa lähiopetuskertaa positiivisesta pedagogiikasta. Aiheen innoittamani otin erään treenin aiheeksi VIA vahvuustestin teettämisen oppilailla, jonka jälkeen keskustelimme vahvuuksista ja niiden hyödyntämisestä työelämässä. Erään operyhmän verkko-YTO:n luennolta nappasin puolestaan "tulevaisuuden muistelu" - tekniikan, jossa ensin hypättiin aikakoneella vuoteen 2025 ja sieltä oppilaat kirjoittivat itselleen auki mm. seuraavia asioita.

• Millaisia projekteja opiskeluaikana pääsit tekemään,  jotka rakensivat osaamistasi ja joilla sait nykyisen vuoden 2025 unelmien työpaikan itsellesi?
• Millaisia vahvuuksia tiedostit itsessäsi vuonna 2017  ja joiden avulla huomasit pärjääväsi sekä opiskelussa, että työelämässä
• Millaisia huolia mielessä pyöri vuonna 2017 liittyen opiskeluihisi?
• Keiltä sait apua, että huolista päästiin yli?
• Ketä kaikkia kiittäisit siitä, että opintosi sujuivat niin hyvin?

Opiskelijat pitivät tästä harjoituksesta todella paljon, aivan kuten itsekin pidin kun harjoitukseen osallistuin. Oman harjoitukseni aihe käsitteli tulevaisuuden näyttötutkintoja  ja vastaamiseen käytettiin apuna verkkoluennon chat-ruutua mutta pienellä soveltamisella asioita voi hyödyntää monikäyttöisesti.

Kaiken kaikkiaan AMK opetusharjoittelu oli mielestäni todella onnistunut. Minulla on vielä tulossa palautekeskustelu harjoittelua ohjaavan opettajan kanssa, sekä olen pyytänyt palautetta myös opiskelijoilta. Odotan mielenkiinnolla millaisia asioita palautteen kautta nousee!

 

Positiivinen pedagogiikka ja luonteenvahvuudet

Osallistuin Erja Sandbergin (KT, EO) pitämälle positiivinen pedagogiikan kurssille, jonka järjestäjänä toimi Salon Kansalaisopisto. Kurssi kesti kaksi iltaa ja ensimmäisellä kerralla saimme hyvän informaatiopaketin mitä positiivisella pedagogiikalla tarkoitetaan, mistä se on lähtöisin ja ketkä ovat suurimmat vaikuttajat sekä ulkomailla, että suomessa. Toisena iltana pääsimme testaamaan omat vahvuutemme VIA-vahvuustestauksen kautta ja keskustelimme vahvuuksien käytöstä omassa elämässä, sekä miten niitä voi ottaa huomioon esim. koululaisilla.

Tiivistettynä positiivinen pedagogiikka keskittyy tutkimaan yksilön vahvuuksia ja voimavaroja (puutteiden ja heikkouksien sijaan).  Positiivinen pedagogiikka suuntautuu aina tulevaan ja keinoihin joilla ihminen voi paremmin. Positiivisen pedagogiikan keskiössä ovat ihmisen luonteenvahvuudet. Ei siis ajatella, että koulumaailmassa menestys koulussa (ja elämässä) näkyisi vain taitoaineiden kautta. Erityisesti tämä on tärkeää lapsille, sillä lapsuuden koulukokemukset heijastuvat pitkälle aikuiselämään.

Vahvuuksien tunnistaminen ja niiden tekeminen näkyväksi sekä vahvuuskielellä puhuminen toimivat ns. Voimatyökaluina, jotka kasvattavat yksilön hyvinvointia ja resilienssiä. Vahvuuksien näkyväksi tekeminen vaikuttaa positiivisesti mm. lapsen sosiaalisten taitojen kasvuun, uteliaisuuden ja luovuuden lisääntymiseen,  yrittämisen halukkuuteen sekä yleisesti ympäristön ilmapiiriin. Tällaisen positiivisuuden kierteen kautta, lähtevät mitä todennäköisemmin myös koulutulokset puolestansa kasvuun.

Vahvuusajattelu ei vaikuta vain yksilössä, vaan tutkimusten kautta on myös saatu selville, että perheissä vanhempien uskomukset lapsensa kyvyistä ovat suorassa yhteydessä lapsen koulusuorituksiin. Tuomalla lapsen vahvuudet näkyviksi, muokkaantuvat vanhempien käsitykset lapsesta entistäkin positiivisemmiksi, joka puolestaan ruokkii lisää lapsen positiivista näkemystä itsestään.

Postiviinen pedagogiikka tunnistaa siis ihmisen erilaiset vahvuudet ja nämä vahvuudet on jaettu kolmeen ryhmään.

1.Ydinvahvuudet joita ihmisellä on n. 3-7. Ydinvahvuudet toimivat eräänlaisina linsseinä joiden läpi elämää katsotaan ja jotka vaikuttavat miten ihminen käyttäytyy sekä toimii, mitä hän arvostaa ja miten hän tuntee. Ydinvahvuuksien käyttö energisoi ja voimaannuttaa ihmistä.

2. Voimavahvuudet, näistä kolme tärkeintä ovat sinnikkyys, itsesäätely ja myötätunto. Sinnikkyys ja itsesäätely ovat tärkeitä opiskelun ja oppimisen kannalta, myötätunto puolestaan toimii ja auttaa ihmissuhteissa.

 

3. Kasvuvahvuudet ovat puolestaan vahvuuksia jotka eivät välttämättä ole aktiivisessa käytössä ja tunnistamisen jälkeen vaativatkin harjoittelua ja pinnistelyä, jotta ne tulisivat aktiiviseen käyttöön. Yleisesti näitä vahvuuksia ihaillaan toisissa mutta niitä ei puolestaan tunnisteta itsessä.

Omat vahvuudet voi testata osoitteessa www.viacharacter.org. Testin voi suorittaa useilla kielillä, myös suomeksi ja kysymyksissä on lisäksi otettu huomioon maakohtaisia eroja. Testi vaatii rekisteröitymisen mutta sukupuoli ja syntymäaikatietoja käytetään vain tieteelliseen tilastointiin. Testissä on erikseen osiot aikuisille (120 kysymystä) ja lapsille (96 kysymystä). Sivuilta löytyy paljon tietoa vahvuuksista ja muuta materiaalia aiheeseen liittyen.

Täällä on pieni johdanto millaisia vahvuuksia testissä voi löytyä.

Oma testini osoitti, että minun ydinvahvuuksia ovat 1. arviointikyky, 2. sosiaalinen älykkyys, 3. kiitollisuus, 4. toiveikkuus, 5. rehellisyys. Mielestäni nämä peilaavat minua ja vahvuuksiani erittäin osuvasti. Erja pyysi meitä myös miettimään mitä kasvuvahvuuksia voisi itsessään kehittää. Valitsin omaksi kehitettäväksi vahvuuksiksi anteeksiantavaisuuden ja urheuden jotka eivät mielestäni ole käytössä täydessä potentiaalissaan.

Yksi kurssin tehtävistä liittyi siihen miten jokainen aikoo hyödyntää vahvuusajattelua/ positiivista pedagogiikkaa.  Tein suunnitelman jossa hyödynnän oppimaani omaan perheeseeni. Autan lapsia tekemään VIA-testin. Tämän jälkeen voimme miettiä miten jokaisen vahvuudet näkyvät mm. perhe- ja kouluelämässä. Itse pyrin tämän jälkeen tuomaan lasten vahvuuksia esiin esimerkiksi arjen toimissa ja huomaamaan aktiivisesti hyvän sekä potentiaalin heissä - unohtamatta itseäni.

Suunnittelin myös, että viimeisenä opetusharjoittelukerralla AMK:lla voisin pitää puhua ryhmälleni vahvuuksista, rohkeudesta ja uskosta omiin kykyihin. Ryhmäni opiskelijoilla on selkeästi uskon puutetta liittyen omiin kykyihinsä ja he tuntuvat työprojekteissa pysyttelevän mielellään omalla mukavuusalueella. Rajojen venyttäminen ja heittäytyminen haasteisiin tuntuvat vaikeilta.

Mikä olisikaan paras näkökulma, kuin lähestyä aihetta teettämällä ensin VIA vahvuustesti ja keskustelemalla sitten omista ja ryhmän jäsenten löytyneistä vahvuuksista. Ryhmätyöskentelyyn sopii mielestäni loistavasti VIA testin kehittäjän Martin Seligmanin sanat "kun tunnemme omat ja toistemme vahvuudet, on helpompi  onnistua".

Kelmuja, kelmuja... enemmän kelmuja

Tammikuun lopulla aloitan opetusharjoittelun ammattiopiston aikuisten  puolella. Opetan asiakkuuteen ja asiakassuhteen hoitoon liittyviä asioita, lähiesimiestyön ammattitutkintoa suorittaville opiskelijoille. Kyseessä on kolmen päivän luentosetti jossa tammikuussa perehdytään asiakkuuksien toimintaympäristöihin, helmikuussa asiakkuuksien hallintaan ja maaliskuussa asiakkuuksien kehittämiseen.

Kyseinen lähiesimiestyön ammattitutkinto on ammattiopistolle upouusi näyttötutkintolinja eli minun kohdalta tarkoittaa, että työstän ja suunnittelen tunnit täysin puhtaalta pohjalta. Mitään valmista tai edes puolivalmista ei ole tarjolla. Yleensä ammattiopiston opettajien tueksi on tarjolla ns. tuotekortit jotka toimivat opetuksen suunnittelun runkona. Hieno juttu, mutta tässä tapauksessa näitä tuotekorttejakaan ei ole olemassa… Apunani on onneksi ohjaava opettajani, jonka kanssa mietimme hieman mitä aihepiirit voisivat pitää sisällään ja olen siitä lähtenyt rakentamaan materiaalia.

Voisi sanoa, että tätä harjoittelua olen stressannut kaikkein eniten. Tarkoitus on, että opetan koko päivän 8:30-15 välisen ajan joka mielestäni harjoittelijalle  on paljon. Muutamana yönä on tullutkin heräiltyä asian tiimoilta… Haluan myös tämänkin opetuskokemuksen ja uskon, että sen suoritettuani usko itseen vahvistuu opetusasioissa melkoisesti.

Nyt olen aloittanut opetusmateriaalin luomisen ja aikaa Powerpoint -kelmujen vääntämiseen kuluu uskomattoman paljon, sillä joudun  samalla opiskelemaan paljon uutta ja luonnollisesti päivittämään omia tietojani. Olen mm. asiakastietojen keruun ja säilytyksen tiimoilta kahlannut läpi Finlexiä, mitä henkilötietolaki ja muut alakohtaiset asetukset asiasta sanovat. Toisaalta yksi opettamisen suola on myös se, että itse pääsee oppimaan ja opiskelemaan monenlaista asiaa.

Tässä vaiheessa, noviisina, koen myös hankalaksi arvioida miten paljon aikaa menee tietyn asian läpikäymiseen ja puhumiseen tunnilla.  Esimerkiksi asiakassegmentoinnista löytyy paljon materiaalia josta omia kalvoja voi puolestaan rakentaa mutta miten kauan oikeasti puhun aiheesta (lue: miten paljon unohdan) ja miten kauan pari- ja ryhmätyöskentelyyn ja töiden purkuun pitää varata aikaa. Uskon, että tämä asia kyllä helpottaa ajan ja kokemuksen myötä.

Luulen, että stressikäyrä tulee olemaan vielä jonkun aikaa korkeammalla mutta helpottaa kelmu kelmulta.

 

 

Kinkun sulattelua ja mietiskelyä

Näin joulun välipäivinä löytyi rauhallinen hetki istahtaa alas ja summeerata hieman mennyttä vuotta.

 

Opettajaopinnot alkoivat toukokuun lopulla ja muodostimme kuuden hengen Takomo pienryhmän. Kesä meni melkoisen hiljaisissa merkeissä opintojen osalta ja kunnon startin sain omiin opintoihini syksyn ensimmäiseltä lähipäivästä. Hyvästä  aikomuksesta huolimatta, Takomo-ryhmämme yhteinen vertaisoppiminen on jäänyt laihahkoksi. Erilainen opiskelutahti sekä henkilökohtaiset elämäntilanteet ovat osaltaan hankaloittaneet ryhmän toimintaa. Aika tuntuukin menevän hurjan nopeasti ja helmikuussa järjestettävä YTO (yhteistoiminnallinen) -harjoitus, tulemaan olemaan viimeinen mahdollisuus meidän Takomo-ryhmänä suunnitella, luoda uutta ja oppia yhdessä pegadogisessa ympäristössä. Sen jälkeen osa meistä valmistuu ja loput sitten toukokuussa.

 Kesän lopulla päättyneet työpaikan YT-neuvottelut toivat myös muutoksen omaan työuraani ja pystyin panostamaan opeopintohin kokonaisvaltaisemmin. Opintojen alkuvaiheessa koin kuitenkin jonkinasteista turhautumista opintojen ohjauksen tiimoilta. Saimme ammatillisen opettajan kehityymisohjelma -vihkosen, joka varassa oman opiskelun HEKS piti aluksi suunnitella. Tunsin, ettei vihkonen antanut tarpeeksi ohjeistusta mitä minulta odotetaan ja mitä tulisi tehdä missäkin vaiheessa. Onneksi Karin tuki ja Karin Google Drive ohjeistukset ja runsas materiaalien jakaminen helpottivat ongelmaa ja oman opiskelun suunnittelu ja varsinainen oppiminen alkoivat sujua. Olin syksyllä myös hieman huolissani lähipäivien vähyydestä, sillä olin saanut hyväksilukuja kasvatustieteiden perusopintojen suorittamisesta, joten minun ei tarvinnut osallistua jokaiseen lähipäivään. Onneksi runsaan vapaa-ajan johdosta olen voinut käyttää tehtäviin, tiedon etsimiseen ja lukemiseen paljon aikaa, en koe että hirveän suurta osaamisen puutetta on päässyt syntymään. Lisäksi, huomasin päässeeni mukaan myös erilaisiin projekteihin, jotka osaltaan tukivat hienosti opintojani mm. mentorointi-ohjelma ja sen ensimmäinen mentori-aktori -suhde. Lisäksi olen saanut  kosketuspintaa maahanmuuttajiin, heille suunnatun keskusteluryhmän kautta.

Varsinaisiin opintoihin liittyvät opetusharjoittelut järjestyivät kivuttomasti. Ammattiopiston harjoittelu antoi hyvää ymmärrystä nuorien opettamisesta ja AMK:lla tapahtuva harjoittelu puolestaan nuoren aikuisten parissa toimimisesta. Ammattiopiston harjoittelu oli enemmän ns. perinteistä mallia kuten tuntien, suunnittelua ja pitoa,kun taas AMK harjoittelu osuuskunnassa ja ns. valmentajan rooliin asettuminen oli aivan uudenlaista minulle. AMK harjoittelussa olen aitoapaikalla tutustumassa työn opinnolloistamiseen jota olen avannut hieman enemmän täällä.

 AMK harjoittelun lomassa minulle heräsikin paljon kysymyksiä. Näitä olen päässyt purkamaan mm. muiden opettajien kanssa käydyissä  keskustelussa joissa olemme pohtineet esimerkiksi, mikä on opettajan ja valmentajan roolien ero, milloin valmentaja luisuu opettamisen puolella ja miten paljon oppilaita voi ohjata ja auttaa ilman, että se ei enää palvele tarkoitustaan. AMK opiskelijoilta odotetaan kuitenkin vastuuta ja oman toiminnan ohjausta aivan eri mittakaavassa mitä ammattiopiston opiskelijalta. Vastuun ottaminen omasta opiskeliusta tarkoittaa mielestäni  sitä, että oppilas aidosti sisäistää mitä häneltä odotetaan tutkintokriteereihin nähden ja pohtii itse millaisin toimiin täytyy ryhtyä saavuttaakseen asetetut odotukset ja päämäärät. Kaikki tämä puolestaan vaatii henkistä kypsyyttä tarkastella asioita useammasta eri näkökulmasta mm. millainen olen oppijana, millaisin menetelmin opin parhaiten, millaisessa yhteisössä opin parhaiten, mitä minun pitää oppia ja millaista tukea tarvitsen selviytyäkseni opinnoista. Mielestäni polttava kysymys kuuluukin, onko 18-25 vuotiailla vielä tällaisia valmiuksia?

 AMK oppilaita ohjatessa, olen huomannut miten nopeasti oppilasryhmästä erottuvat ne muutamat joilla nämä valmiudet löytyvät sekä opiskelussa kuultaa aito halu kehittää itseään. Sitten tulee isompi keskimassa odottaen valmiita ohjeita ja kykenevät jatkamaan sitten siitä suhteellisen itsenäisesti tai kavereihin tukeutuen. Sitten on se häntäpään joukko, joilla motivaatio, yrittäminen tai osaaminen eivät ole sillä tasolla jolla selkeää edistystä opiskelujen suhteen taphtuisi.  Melkolailla Gaussin-käyrällä mennään tässäkin asiassa.

Onkin mielenkiintoista nähdä millaista on opettaa aikuisia, jo työelämässä olevia. Tähän pääsen tutustumaan tammikuun lopulla, kun harjoittelu aikuisten näyttötutkintopuolella alkaa.

Harjoittelut ja keskustelut muiden opettajien kanssa ovat selkeästi vieneet omaa osaamistani eteenpäin sekä muokanneet käsityksiäni opettajuudesta. On selvää, että opettajuus ja opettajaidentiteetin rakentuminen jatkuvat loppuelämän ja tämän hetkinen koulutus antaa vain osan tietynlaista valmiuksista. Vastuu omasta oppimisesta tulee jatkumaan koko opetusuran ajan. Eittämättä myös ihmissuhdetaidot joutuvat uudenlaisten haasteiden eteen, puhumattakaan oman itsetuntemuksen kasvusta. Haaste on kuitenkin mielenkiintoinen ja mielekäs!

Verkkoluento

Opettajaopintoihin kuuluu pakollisena myös yhden verkkoluennon suunnittelu ja pitäminen. Kynnystä madalsi hieman se, että luento pidetään omalle opintojen vertaisryhmälle, joten tuntemattomista ihmisistä ei ole kyse.

Verkkoluennon pitäminen tuntui jostain syystä jännittävämmältä ajatukselta kuin mitä "normaali" luokkahuoneopetus. Tunsin jopa hienoista ahdistusta, mistä keksin sellaisen aiheen joka liittyisi opintohin, olisi kiinnostava ja josta ehkä osallistujat  saisivat  irti jotain sellaista, mitä ehkä voivat hyödyntää omalla tahollaan. Ahdistusta ei vähentänyt yhtään ryhmämme ensimmäinen verkkoluento, jonka pitäjä asetti riman todella korkealle ammattitaitoisella luennoillaan. No, härkää sarvista ja niin edespäin tuumasin…

Mietin, että haluan puhua aiheesta josta minulla on omakohtaista kokemusta ja pian huomasinkin, että pystyisin yhdistämään uraohjauksen teeman, oman henkilökohtaisen tilanteeni ja yrittämiseen liittyvän opetusharjoitteluprojektin paketiksi, joka toivottavasti kiinnostaisi muitakin. Lopullinen vahvistus tähän tuli ohjaajaltani Karilta joka totesi, että kyllä tuosta saisi hyvän verkkoluennon, kun tapaamisessamme purin hieman epävarmuuttani.

Luennon materiaali alkoi syntymään nopeasti, vaikeus alkoikin olemaan, ettei sitä tullut liikaa.  Ajattelin, että ennen varsinaista luentoa voisi olla hyvä viritellä luennolle osallistuvia hieman etukäteismateriaalilla ja pyysin heitä tutustumaan muutamaan yrittäjyyttä käsittelevään linkkiin täällä ja täällä.

Omat kommervenkit olivat myös Adobe Connect -huoneen pystyttämisessä.  Testailin ja opettelin sitä muutamat kerrat, jotta käyttö sujuisi mahdollisimman kivuttomasti. Ryhmällämme oli ollut hieman "teknisiä haasteita" saada mm. ääniä kuulumaan aikaisemmilla kerroilla.

Sain kaikki toimimaan kuitenkin hienosti ja 10 min ennen luennon alkua hyppäsin virtuaalihuoneeseen todetakseni, että en kuullut muiden ääniä mutta he minun. Kainalot alkoivat aidosti hikoilemaan, kun yritin saada ääniä kuulumaan. Onneksi huomasin suht äkkiä, että olin kytkenyt sankaluurieni pään läppärin virtapiuhaan… eihän se audio sieltä oikein läpi tule :D

Toinen kommellus oli se, että kuvittelin jakavani videokameran kuvaan muille mutta olin unohtanut painaa "share" namiskaa…

Itse luento meni mielestäni erittäin hyvin ja oli helppoa sekä mukavaa puhua aiheesta, josta oli omakohtaista kokemusta.  Sain luennosta myös paljon itse aktiivisen keskustelun kautta, sillä kaikki jakoivat omia ajatuksiaan ja kommentteja. Lopuksi sain paljon hyvää palautetta luennosta mutta seuraavalle kerralle nostan itselleni rimaa ja sisällytän verkko-opetukseen myös audio-visuaalisia elementtejä elävoittämään tuntia. AC-huoneessa on myös erilaisia toimintoja joita olisi kiva kokeilla mm. äänestykset, näitä täytyy opetella käyttämään myös sillä ne osallistavat kuulijoita mukavalla ja virkistävällä tavalla.

 

Kari koosti palautteen tunnistani ja pääset lukemaan sen täältä