Viimeisiä viedään

Opettajaopinnot alkavat kääntymään omalta osaltani viimeisille metreille.

Helmikuun ohjelmassa oli myös viimeiset lähipäivät. Torstai vierähti osallistuen koululla järjestettäviin YTO-harjoituksiin joissa olin niin oppijan roolissa kuin itse opettajana Takomo ryhmän kanssa. Päivän purkua pääset lukemaan täältä.

Tässä muutama kuva Takomon pitämältä positiivisen pedagogiikan tunnilta.

Perjantaina suunnistimme aamuksi Järvenpäähän, jossa tutuistumme monipuolisesti erityisopetuksen  koulutusmahdollisuuksiin. Vierailimme mm. ammattiopisto Validiassa jossa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden on mahdollista opiskella ammatillinen tutkinto tai parantaa koulutusmahdollisuuksiaan opiskelemalla VALMA (ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava opetus) tai TELMA (työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus) luokilla.

Aamun alotimme tutustumalla Järvenpään nuorisokeskuksen pajatoimintaan, jonka päätoiminta on ns. kuntouttavan toiminnan puolella. Lisäksi saimme keskuksessa sijaisevan JOPO-luokan toiminnasta pienet maistiaiset kurkistamalla itse luokkaan ja kuulemalla luokanopettajan kertomana luokan arjesta.

 

Nuorisokeskuksen vetäjä alusti päivää vahvoilla aiheilla. Keskustelimme mm. nuorten syrjäytymisestä ja syrjäytymisen riskiryhmistä joihin kuuluvat mm. fyysisesti vaikeavammaiset ja kehitysvammaiset nuoret, mielenterveyskuntoutujat, pitkäaikaistyöttämät, päihdeongelmaiset ja ne nuoret joilla elämänhallintataidot tai yleinen toimintakyky on alentunut.

Koulukiusaaminen ja sen ilmiö, sosiaalinen eristäminen, näkyy valitettavasti yhä enenevässä määrin nuorisokeskuksen arjessa. Mietimme, miksi mm. KIVA-kouluprojektit (koulut joissa kiusaamiselle on asetettu nollatoleranssi) eivät auta - aina on niitä joita tietoisesti sorsitaan.

Keskustelimme myös nykypäivän vanhemmuudesta tai oikeastaan sen puuttumisesta. Vanhemmuus voi olla hukassa ja näkyä esim. rajojen puuttumisena tai lapsen henkisenä heitteille jättämisenä.

Syrjäytymisen riskitekijöistä mieleeni jäi  2. ja jopa 3. sukupolven työttömyys sekä sen aiheuttamat asenteet ja perheen toimintatavat. Perheessä ei esimerkiksi lähdetä haaveilemaan erilaisista asioista, koska niitä ei rahallisesti ole mahdollista saavuttaa. Tai vastaavasti ajatellaan, että Kela on vanhempien "työnantajana" jonka "palkan" päälle saadaan yhteiskunnan tuet ja jolla eletään. Vaikeita ja tunteita nostattavia aiheita.

Iltapäivällä tutustuimme Validian ammattiopistoon. Validia tarjoaa ammatillista erityisopetusta sekä valmentavaa koulutusta. Validiasta vahvimmin jäi mieleen opinahjon punainen lanka, että jokaisesta oppilaasta kaivetaan esiin ne vahvuudet ja hyvät asiat, jotka ohjaavat koulun käynnin suunnittelua.

Koulun toimintatavasta nousivat mieleeni vahvasti positiivisen pedagogiikan teesit, jossa huomioidaan oppilaan vahvuudet ja käännetään ne mahdollisuuksiksi. Myös opettajien asenne ja ammattimaisuus jäivät positiivisesti mieleen. Jokaisesta sai vaikutelman, että he aidosti välittivät oppilaistaan ja olivat tyytyväisiä omassa työssään.  Mietinkin, että jos oma lapseni opiskelisi Validiassa niin voisin kyllä olla luottavaisin mielin.

Validia ammattiopiston tutustumisen jälkeen mielessäni pyöri ajatus, että Suomessa leikkauksista ja lamasta huolimatta, on tarjolla kohtuullisen paljon vaihtoehtoja vammaisten sekä tuettavien nuorten koulutukseen. Valitettava epäkohta on kuitenkin paikkojen vähyys, Validiassakin jokaista opiskelijapaikkaa kohti hakee 2-3 kertainen määrä nuoria. Iso osa jää siis väkisinkin ulkopuolelle.

 

Sekä nuorisokeskuksen, että Validian ammattilaisten jokapäiväistä työtä leimaa verkostoituminen eri alojen asiantuntijoiden ja toimijoiden kanssa. Mielestäni opettajavinkkelistä katsottuna verkostoituminen on yksi avainasioista, on kyseessä sitten erityisoppilas, tuen tarpeessa oleva tai ihan tavallinen ammatillinen opiskelija. Verkostoitumalla ja yli organisaatiorajojen tapahtuvalla  yhteistyöllä saa niin ideoita,  tukea kuin ohjausta omaan opettajan työhön, joka puolestaan koituu aina opiskelijoiden hyödyksi.

Kaiken kaikkiaan päivä oli silmiä avaava kokemus. Erityyppiset tukimuodot nuorille (ja aikuisille) tulivat ensinnäkin tutummiksi. Toiseksi olen sitä mieltä, että jokaisen opetusta tekevän, on hyvä muodostaa käsitys minkä tyyppisiä tukipalveluita yhteiskuntamme tarjoaa. Jokaiselle voi opettajana tulla eteen tilanteita jossa opiskelijan opiskelukyky voi olla alentunut (esim. masennuksen tai päihteiden vuoksi)  tällöin yhteistyö- ja tukimuotoja on helpompi lähteä miettimään, kun niistä tietää enemmän.

Takomon verkko-opetus

Me takomolaiset pidimme toisillemme verkko-opetusta niin, että jokainen suunnitteli ja veti vuorollaan omasta aiheesta luennon. Aiheet olivat monipuolisen vaihtelevia, tarkastelussa olivat mm.

• Projektioppiminen
• Opiskeluvaikeudet
• Erilaiset uravaihtoehdot
• Opettajan työssä selviytyminen/voimaantuminen
• Näyttötutkinnot
• Motivaatio

Jokainen vetäjä tiesi sisällöllisesti paljon omasta aiheestaan ja loi sillä tuntiin mukaan asiantuntijamaista otetta. Verkkosessiot olivat tyyliltään hyvin keskustelevia ja kyseleviä, jolloin osallistujen esimerkit ja omakohtaiset kokemukset konkretisoivat sisältöä ja maadoittivat sitä käytännön tilanteisiin. Näin opetuksesta luonnollisesti sai  enemmän irti ja mielenkiinto pysyi korkealla.  Aiheet olivat hyvin käytännöllisiä, joten keskusteluun oli helppo päästä mukaan. Rento ja leppoisa ilmapiiri oli läsnä jokaisessa sessiossa, luulen että ketään ei jännittänyt liikaa omalla vetovuorolla, tunnemmehan toisemme jo kohtuullisen hyvin.

Adobe Connectin tekniset ongelma, etenkin äänen kuuluvuuvuuden osalta, olivat riesana melkein jokaisessa istunnossa. AC-huoneen käyttöönotto ja esittäjänä operoiminen sen sijaan toimivat yllättävän jouhevasti. Monessa kouluympäristössä käytetään AC:ta, oli siis hyvä että tämä tuli opeteltua tätä kautta hieman paremmin.

Olemme keskustelleet verkkosessioiden palauteosioissa myös esiintyjän videokuvan välittämisestä kuulijoille. Kommenttien perusteella kuvan näkyminen mm. elävoittää tilannetta. Itse olen työelämän kautta ollut sadoissa  Skype for Business -palavereissa ja ehkä tottunut siihen, ettei puhujan kuvaa näytetä, enkä en itse kaivannut sitä näihinkään hetkiin. On kuitenkin hyvä opettajana tiedostaa, että oppilaat voivat paremmin pysyä mukana opetushetkessä ja tuntea parempaa vuorovaikutusta, kun kuvaa välitetään. AC:stä löytyy myös mielenkiintoisia toiminnallisuuksia kuten white board joka toimii mielenkiintosena lisänä puheen kyljessä.

Kaiken kaikkiaan Takomon verkkosessiot ovat olleet mielenkiintoisia ja niitä olen suorastaan odottanut.

Hyvin positiivinen kokemus kaiken puolin!