Opettajaopinnot
alkavat kääntymään omalta osaltani viimeisille metreille.
Helmikuun ohjelmassa oli myös
viimeiset lähipäivät. Torstai vierähti osallistuen koululla järjestettäviin YTO-harjoituksiin joissa olin niin
oppijan roolissa kuin itse opettajana Takomo ryhmän kanssa. Päivän purkua pääset lukemaan täältä.
Tässä muutama kuva Takomon pitämältä positiivisen pedagogiikan tunnilta.
Perjantaina
suunnistimme aamuksi Järvenpäähän, jossa tutuistumme monipuolisesti
erityisopetuksen
koulutusmahdollisuuksiin. Vierailimme mm. ammattiopisto Validiassa jossa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden on mahdollista opiskella ammatillinen tutkinto tai parantaa koulutusmahdollisuuksiaan opiskelemalla VALMA (ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava opetus) tai TELMA (työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus) luokilla.
Aamun
alotimme tutustumalla Järvenpään nuorisokeskuksen pajatoimintaan, jonka
päätoiminta on ns. kuntouttavan toiminnan puolella. Lisäksi saimme
keskuksessa sijaisevan JOPO-luokan toiminnasta pienet maistiaiset kurkistamalla itse luokkaan ja kuulemalla luokanopettajan kertomana luokan arjesta.
Nuorisokeskuksen vetäjä alusti päivää
vahvoilla aiheilla. Keskustelimme mm. nuorten syrjäytymisestä ja syrjäytymisen
riskiryhmistä joihin kuuluvat mm. fyysisesti vaikeavammaiset ja kehitysvammaiset
nuoret, mielenterveyskuntoutujat, pitkäaikaistyöttämät, päihdeongelmaiset ja
ne nuoret joilla elämänhallintataidot tai yleinen
toimintakyky on alentunut.
Koulukiusaaminen ja sen ilmiö, sosiaalinen
eristäminen, näkyy valitettavasti yhä enenevässä määrin nuorisokeskuksen arjessa. Mietimme, miksi mm.
KIVA-kouluprojektit (koulut joissa kiusaamiselle on asetettu
nollatoleranssi) eivät auta - aina on niitä joita
tietoisesti sorsitaan.
Keskustelimme
myös nykypäivän vanhemmuudesta tai oikeastaan sen puuttumisesta. Vanhemmuus voi
olla hukassa ja näkyä esim. rajojen puuttumisena tai lapsen henkisenä
heitteille jättämisenä.
Syrjäytymisen
riskitekijöistä mieleeni jäi 2. ja jopa 3. sukupolven työttömyys sekä sen
aiheuttamat asenteet ja perheen toimintatavat. Perheessä ei esimerkiksi lähdetä
haaveilemaan erilaisista asioista, koska niitä ei rahallisesti ole mahdollista saavuttaa.
Tai vastaavasti ajatellaan, että Kela on vanhempien "työnantajana" jonka "palkan" päälle saadaan yhteiskunnan tuet ja jolla eletään. Vaikeita ja tunteita nostattavia aiheita.
Iltapäivällä
tutustuimme Validian ammattiopistoon. Validia tarjoaa ammatillista erityisopetusta sekä valmentavaa koulutusta. Validiasta vahvimmin jäi mieleen
opinahjon punainen lanka, että jokaisesta oppilaasta kaivetaan esiin ne
vahvuudet ja hyvät asiat, jotka ohjaavat koulun käynnin suunnittelua.
Koulun toimintatavasta nousivat mieleeni vahvasti positiivisen
pedagogiikan teesit, jossa huomioidaan oppilaan vahvuudet ja käännetään ne
mahdollisuuksiksi. Myös opettajien asenne ja ammattimaisuus jäivät
positiivisesti mieleen. Jokaisesta sai vaikutelman, että he
aidosti välittivät oppilaistaan ja olivat tyytyväisiä omassa työssään. Mietinkin, että jos oma lapseni opiskelisi Validiassa niin voisin kyllä olla
luottavaisin mielin.
Validia
ammattiopiston tutustumisen jälkeen mielessäni pyöri ajatus, että Suomessa
leikkauksista ja lamasta huolimatta, on tarjolla kohtuullisen paljon
vaihtoehtoja vammaisten sekä tuettavien nuorten koulutukseen. Valitettava epäkohta on kuitenkin paikkojen vähyys, Validiassakin jokaista opiskelijapaikkaa kohti hakee
2-3 kertainen määrä nuoria. Iso osa jää siis väkisinkin
ulkopuolelle.
Sekä nuorisokeskuksen, että Validian ammattilaisten jokapäiväistä työtä leimaa verkostoituminen eri alojen asiantuntijoiden ja toimijoiden kanssa. Mielestäni opettajavinkkelistä katsottuna verkostoituminen on yksi avainasioista, on kyseessä sitten erityisoppilas, tuen tarpeessa oleva tai ihan tavallinen ammatillinen opiskelija. Verkostoitumalla ja yli organisaatiorajojen tapahtuvalla yhteistyöllä saa niin ideoita, tukea kuin ohjausta omaan opettajan työhön, joka puolestaan koituu aina opiskelijoiden hyödyksi.
Kaiken
kaikkiaan päivä oli silmiä avaava kokemus. Erityyppiset tukimuodot nuorille (ja
aikuisille) tulivat ensinnäkin tutummiksi. Toiseksi olen sitä mieltä, että jokaisen opetusta
tekevän, on hyvä muodostaa käsitys minkä tyyppisiä tukipalveluita
yhteiskuntamme tarjoaa. Jokaiselle voi opettajana tulla eteen tilanteita
jossa opiskelijan opiskelukyky voi olla alentunut (esim. masennuksen tai päihteiden
vuoksi) tällöin yhteistyö- ja tukimuotoja
on helpompi lähteä miettimään, kun niistä tietää enemmän.


