tiistai 24. tammikuuta 2017

Positiivinen pedagogiikka ja luonteenvahvuudet


Osallistuin Erja Sandbergin (KT, EO) pitämälle positiivinen pedagogiikan kurssille, jonka järjestäjänä toimi Salon Kansalaisopisto. Kurssi kesti kaksi iltaa ja ensimmäisellä kerralla saimme hyvän informaatiopaketin mitä positiivisella pedagogiikalla tarkoitetaan, mistä se on lähtöisin ja ketkä ovat suurimmat vaikuttajat sekä ulkomailla, että suomessa. Toisena iltana pääsimme testaamaan omat vahvuutemme VIA-vahvuustestauksen kautta ja keskustelimme vahvuuksien käytöstä omassa elämässä, sekä miten niitä voi ottaa huomioon esim. koululaisilla.

Tiivistettynä positiivinen pedagogiikka keskittyy tutkimaan yksilön vahvuuksia ja voimavaroja (puutteiden ja heikkouksien sijaan).  Positiivinen pedagogiikka suuntautuu aina tulevaan ja keinoihin joilla ihminen voi paremmin. Positiivisen pedagogiikan keskiössä ovat ihmisen luonteenvahvuudet. Ei siis ajatella, että koulumaailmassa menestys koulussa (ja elämässä) näkyisi vain taitoaineiden kautta. Erityisesti tämä on tärkeää lapsille, sillä lapsuuden koulukokemukset heijastuvat pitkälle aikuiselämään.

Vahvuuksien tunnistaminen ja niiden tekeminen näkyväksi sekä vahvuuskielellä puhuminen toimivat ns. Voimatyökaluina, jotka kasvattavat yksilön hyvinvointia ja resilienssiä. Vahvuuksien näkyväksi tekeminen vaikuttaa positiivisesti mm. lapsen sosiaalisten taitojen kasvuun, uteliaisuuden ja luovuuden lisääntymiseen,  yrittämisen halukkuuteen sekä yleisesti ympäristön ilmapiiriin. Tällaisen positiivisuuden kierteen kautta, lähtevät mitä todennäköisemmin myös koulutulokset puolestansa kasvuun.

Vahvuusajattelu ei vaikuta vain yksilössä, vaan tutkimusten kautta on myös saatu selville, että perheissä vanhempien uskomukset lapsensa kyvyistä ovat suorassa yhteydessä lapsen koulusuorituksiin. Tuomalla lapsen vahvuudet näkyviksi, muokkaantuvat vanhempien käsitykset lapsesta entistäkin positiivisemmiksi, joka puolestaan ruokkii lisää lapsen positiivista näkemystä itsestään.

Postiviinen pedagogiikka tunnistaa siis ihmisen erilaiset vahvuudet ja nämä vahvuudet on jaettu kolmeen ryhmään.

1.Ydinvahvuudet joita ihmisellä on n. 3-7. Ydinvahvuudet toimivat eräänlaisina linsseinä joiden läpi elämää katsotaan ja jotka vaikuttavat miten ihminen käyttäytyy sekä toimii, mitä hän arvostaa ja miten hän tuntee. Ydinvahvuuksien käyttö energisoi ja voimaannuttaa ihmistä.

2. Voimavahvuudet, näistä kolme tärkeintä ovat sinnikkyys, itsesäätely ja myötätunto. Sinnikkyys ja itsesäätely ovat tärkeitä opiskelun ja oppimisen kannalta, myötätunto puolestaan toimii ja auttaa ihmissuhteissa.
 
3. Kasvuvahvuudet ovat puolestaan vahvuuksia jotka eivät välttämättä ole aktiivisessa käytössä ja tunnistamisen jälkeen vaativatkin harjoittelua ja pinnistelyä, jotta ne tulisivat aktiiviseen käyttöön. Yleisesti näitä vahvuuksia ihaillaan toisissa mutta niitä ei puolestaan tunnisteta itsessä.
Omat vahvuudet voi testata osoitteessa www.viacharacter.org. Testin voi suorittaa useilla kielillä, myös suomeksi ja kysymyksissä on lisäksi otettu huomioon maakohtaisia eroja. Testi vaatii rekisteröitymisen mutta sukupuoli ja syntymäaikatietoja käytetään vain tieteelliseen tilastointiin. Testissä on erikseen osiot aikuisille (120 kysymystä) ja lapsille (96 kysymystä). Sivuilta löytyy paljon tietoa vahvuuksista ja muuta materiaalia aiheeseen liittyen.

Täällä on pieni johdanto millaisia vahvuuksia testissä voi löytyä.

Oma testini osoitti, että minun ydinvahvuuksia ovat 1. arviointikyky, 2. sosiaalinen älykkyys, 3. kiitollisuus, 4. toiveikkuus, 5. rehellisyys. Mielestäni nämä peilaavat minua ja vahvuuksiani erittäin osuvasti. Erja pyysi meitä myös miettimään mitä kasvuvahvuuksia voisi itsessään kehittää. Valitsin omaksi kehitettäväksi vahvuuksiksi anteeksiantavaisuuden ja urheuden jotka eivät mielestäni ole käytössä täydessä potentiaalissaan.

Yksi kurssin tehtävistä liittyi siihen miten jokainen aikoo hyödyntää vahvuusajattelua/ positiivista pedagogiikkaa.  Tein suunnitelman jossa hyödynnän oppimaani omaan perheeseeni. Autan lapsia tekemään VIA-testin. Tämän jälkeen voimme miettiä miten jokaisen vahvuudet näkyvät mm. perhe- ja kouluelämässä. Itse pyrin tämän jälkeen tuomaan lasten vahvuuksia esiin esimerkiksi arjen toimissa ja huomaamaan aktiivisesti hyvän sekä potentiaalin heissä - unohtamatta itseäni.

Suunnittelin myös, että viimeisenä opetusharjoittelukerralla AMK:lla voisin pitää puhua ryhmälleni vahvuuksista, rohkeudesta ja uskosta omiin kykyihin. Ryhmäni opiskelijoilla on selkeästi uskon puutetta liittyen omiin kykyihinsä ja he tuntuvat työprojekteissa pysyttelevän mielellään omalla mukavuusalueella. Rajojen venyttäminen ja heittäytyminen haasteisiin tuntuvat vaikeilta.

Mikä olisikaan paras näkökulma, kuin lähestyä aihetta teettämällä ensin VIA vahvuustesti ja keskustelemalla sitten omista ja ryhmän jäsenten löytyneistä vahvuuksista. Ryhmätyöskentelyyn sopii mielestäni loistavasti VIA testin kehittäjän Martin Seligmanin sanat "kun tunnemme omat ja toistemme vahvuudet, on helpompi  onnistua".

1 kommentti:

  1. Positiivinen pedagogiikka oli hyvä löytö sinulle itsellesi, mutta tärkeää oli myös sen jakaminen opiskelukumppaneille YTO-harjoituksessa.

    VastaaPoista